Historia

matti ja hevonenMatti Säisä aloitti metsätyöt 1950-luvulla hevosella ajaen puita silloisille metsäyhtiöille. Urakat olivat pääsääntöisesti junavaunuihin ajoa. Myöhemmin 1960-luvulla hevonen vaihtui traktoriin ja alkoi yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa.

1980-luvulla vanhin poika Ari astui työmiehen saappaisiin ja ostettiin ensimmäinen metsätraktori (Ford TEG). Kesäisin oli metsäpuolella hiljaista, joten tuota hiljaista ajankohtaa täydennettiin kaivinkonetöillä.

1990-luvun alussa tuli ensimmäinen harvesteri sekä ajokone Ponssen valmistamana. Tässä vaiheessa myös nuoremmat veljekset Ilpo ja Pasi tulivat yrityksen toimintaan mukaan.

Toimimme Keitele Forest Oy:n sopimusyrittäjänä yhdellä motoketjulla Ylä-Savon alueella. Lisäksi toimintaamme kuuluu kaivinkoneurakointia, lavettikuljetuksia sekä 1.9.2016 alkaen maidon keräilyä.